Henkilöesittelyssä Maiju

Fiscalin tiimin esittely pintaa syvemmältä.

Kuka

Maiju Hosionaho, 30, perheen nuorimmainen. 

Miksi ja milloin

Mun matka tietokoneiden parissa alkoi noin 10-vuotiaana. Opin silloin perusteita tietokonelaitteistoista kasaamalla pöytäkoneita ja asentamalla niihin käyttöjärjestelmiä. Tälle urapolulle lähtemiseen vaikutti tietysti isäni ammatti ja vähän vanhempana olinkin jo sitten kesätöissä rakentamassa ja korjaamassa tietokoneita. 

Lukion jälkeen muutaman vuoden opiskeltuani sain mahdollisuuden työskennellä Fiscalilla myynnin ja teknisen tuen parissa. Sillä tiellä olen tavallaan pysynytkin kaikki nämä vuodet, enemmän ja vähemmän. Silloin jo, heräsi myös kiinnostus ohjelmointia kohtaan ja aloitin itsenäisesti ohjelmoinnin opiskelun isäni opastuksella. 

Ohjelmointi kiehtoi ja perustin oman yrityksen 25-vuotiaana. Halu kokeilla omia siipiä ja yrittää tehdä jotain omaa, oli kova. Tiivis yhteistyö isän yrityksen kanssa jatkui myös läpi yritystaipaleen. Olimmehan kollegoita. 

Ongelmien ratkaisu on mun juttu. Se, että saa käyttää aivojaan, selvittää pulmia ja luoda jotain ihan alusta, saa mut innostumaan. Uteliaisuus on myös yksi tärkeistä ominaisuuksista ohjelmoinnin parissa. 

Vertaan ohjelmointia usein matematiikkaan. Molemmissa tarvitaan ratkaisukeskeistä ajattelua ja yhtälöiden ymmärtämistä. Kuten matematiikka, ohjelmointi on muuttujia ja lakeja siitä, kuinka niitä voidaan yhdistää ja mitkä toimivat yhdessä. Tavallaan. Myös englanninkielen taito auttaa suuresti, koska kaikki materiaali mitä aiheesta löytyy, on englanniksi. Vasta vuosia myöhemmin muistin, että juuri matikassa ja englannissa olin vahvimmillani jo koulussa. 

Reilu vuosi sitten (2019) hain ja pääsin Hämeen ammattikorkeaan opiskelemaan tietojenkäsittelyn tradenomin tutkintoa. Koska virallista tutkintoa mulla ei alalle vielä ollut ja haluan laajentaa osaamistani tulevaisuuden haaveiden toteuttamista varten.

Yrittäjävuodet olivat erittäin opettavaisia enkä vaihtaisi niitä mihinkään. Sellaista perspektiiviä ja oppimäärää ei oikein muualla pysty näkemään tai kokemaan. 

Vaiheet ja koulutus

  • Ylioppilastutkinto
  • Ammatillinen kauneudenhoitoalan perustutkinto
  • Tradenomi, tietojenkäsittely (AMK) v. 2022
  • 2011–2015 Fiscalilla pääsääntöisesti myynnin ja tuen parissa, ohjelmoinnin opiskelua Mikan opastuksessa.
  • 2015–2019 oman ohjelmointialan yrityksen yksinyrittäjänä. Halu kokeilla siipiä ja tehdä jotain omaa. Tiivistä yhteistyötä isän yrityksen kanssa.
  • 2019–2022 päätoiminen opiskelija, tietojenkäsittelyn tradenomi. Koska aiempaa tutkintoa alalle ei ollut ja halusin laajentaa osaamistani tulevaisuuden haaveiden toteuttamista varten. Osa-aikaisesti Fiscalilla järjestelmäkehittäjän roolissa sekä teknisen tuen ja myynnin apuna.

Perhe ja harrastukset

  • Asun perheeni kanssa Oulussa ja mieheni sekä lasten lisäksi kodissamme tallustaa nelijalkainen saksanseisojanarttu Kaski. 
  • Luonto on lähellä sydäntäni ja yksi tärkeä harrastuksemme onkin vaellusretket, vuodenajasta riippumatta. Arkena ulkoilua tahdittaa koiramme ja asummekin sellaisessa kaupunginosassa, jossa metsä alkaa heti takapihalta.

Nyt

  • Nykyään opiskelen päätoimisesti Hämeen ammattikorkeassa ja teen osa-aikaisesti töitä Fiscalilla järjestelmäkehittäjänä.
  • Järjestelmäkehittäjän tehtäviin kuuluu mm. Info TV -järjestelmän kehitystyö, uusien ominaisuuksien ja toiminnallisuuksien ohjelmointi sekä järjestelmän sovittaminen uusille ajanmukaisille alustoille. 
  • Teknisessä tuessa autan asiakkaitamme järjestelmän käyttöön liittyvissä kysymyksissä, ja myynnin puolella esittelen mm. järjestelmän käyttöä pitäen (etä)esittelyjä, joissa näytän “kädestä pitäen", kuinka helppoa Info TV -järjestelmämme käyttö onkaan!
  • Mun haaveena on edelleen, vuosienkin jälkeen, luoda koodaamalla jotain merkityksellistä tähän maailmaan. Ja mahdollisuudethan sille ovatkin rajattomat!

Tammikuun lapsena tämä on lempparivuodenaikaani, joten sen myötä haluan toivottaa sinulle aurinkoisia kevätpäiviä!

Maiju

Lue lisää

digital signage fiscalinfotv helppokäyttöinen INFOTV suomalainen tiedottaminen viestintä taantuma arvot visio fiscalintiimi henkilöesittely info tv info tv -järjestelmä sisäinen tiedottaminen sisäinen viestintä digitalsignage fiscal info tv fiscal info TV -järjestelmä ohjelmistokehitys yrittäjät järjestelmäkehitys ohjelmointi turvassakotona ohjelmistoratkaisut brändinkirkastus kaikki
22.5.2021

Mistä kaikki alkoi, osa 2

Mistä kaikki alkoi -blogin toisessa osassa palataan vuoteen 2010.
3.5.2021

Arvot ohjaavat toimintaa

Helppokäyttöisin Info TV -järjestelmä Suomessa. Luotettavuus, rehellisyys, asiakaslähtöisyys ja laadukkuus eivät ole toiminnassamme pelkkää sananhelinää, sillä arvot ohjaavat kaikkea Fiscalin toimintaa.
29.4.2021

Henkilöesittelyssä Marika

Marikan ensitaipaleet perheyrityksen parissa juontaa oman lapsuudenkodin keittiönpöydän ja postimerkkien liimailun ääreen.
← Edellinen Seuraava →