Kuka
Mika Kumpulainen, 60, perheen isä
Miksi ja milloin
Elektroniikka kiinnosti jo aivan pikku pojasta lähtien. Kuitenkin tälle alalle lähdin vasta aikuisiällä ja kouluttauduin radio- ja tv-asentajaksi 80-luvulla. Korjaus- ja huoltotöihin tarvittiin sähkötarkastuskeskuksen myöntämä urakointilupa, jossa vaatimuksena oli lisäksi kahden vuoden työkokemus alalta. Sain työpaikan oululaisesta radio- ja tv-huollosta. Siellä toimenkuvaan kuului radioiden ja televisioiden korjaustoiminta.
LA-, NMT- ja suljettujen verkkojen radiopuhelimet tulivat myös osaksi huolto- ja korjaustoimintaa. Kotitietokoneet yleistyivät ja myös näitä alkoi näkyä huollossa. Hyvin nopeasti aikaisempi ajatus perustaa oma radio- ja tv-huolto muuttuikin ajatukseen perustaa oma tietokonehuolto. Lopulta tuo tietokonehuoltoverkosto oli maan kattava aina Helsingistä Rovaniemelle, työllistäen lopulta lähes 20 henkilöä.
Ohjelmointityö kiinnosti jo alusta alkaen, mutta leipätyö oli tuolloin huolto- ja korjaustöissä. Yli 30 vuoden yrittäjäuralla onkin tullut korjattua aika monet tietokoneet, monitorit ja muut härpäkkeet.
Hiljalleen alkoi kuitenkin tuntua siltä, että huoltomiehen päivät ovat luetut, koska korjaustoiminnassa mentiin siihen, että kuka tahansa pystyi korjaamaan koneen – tarvittiin vain ruuvimeisseli ja uudet piirikortit.
Työn haasteellisuus ja samalla palkitsevuus katosivat, kun enää ei tarvinnut päätellä, mikä komponentti piirilevystä oli rikki ja miten kyseinen kone saatiin jälleen toimivaksi yksittäisiä komponentteja vaihtamalla.
Haasteita piti löytää muualta. Vuosien kuluessa uppouduin koko ajan enemmän ohjelmointityöhön, jota olen tehnyt tähän päivään asti ja joka on minulle ”se juttu”. Useita sovelluksia olen kehittänyt ja nyt viimeisin kehittämäni ohjelmisto Fiscal Info TV on jo 14-vuotias.

Vaiheet ja koulutus
- Radio- ja tv-asentaja 1984
- Yrittäjä 1988 alkaen
- Ohjelmatuotanto Fiscal Oy perustettu toukokuussa 1998
Perhe ja harrastukset
- Asun vaimoni kanssa maaseudun rauhassa Utajärvellä. Ympärillä on valtavasti mainiota ulkoilumaastoa ja minua liikuttaakin Veikko-koira päivittäin – satoi tai paistoi.
- Lisäksi harrastan penkkiurheilua, lukemista ja 3000:n palan palapelejä.
Nyt
- Ajatukset siitä, mitä tekisin seuraavaksi, pyörivät päässä koko ajan. Useita pieniä juttuja on vireillä, mutta suurempi kokonaisuus vielä puuttuu, sillä täytyyhän tämän kaiken uuden liittyä jotenkin tietokoneisiin, elektroniikkaan ja ohjelmointiin.
- Pääpaino on edelleen Info TV -ohjelmiston kehittämisessä. Tärkeintä ovat tyytyväiset asiakkaat.
Mika